Koulussa opin, että osaan piirtää ja maalata. Opettajien ja koulukavereiden kommentit olivat aina kannustavia ja ihailevia.
Taidekoulussa opiskellessani opin, että olen pikkunäppärä piirtäjä, jota lahjakkaampia, älykkäämpiä ja ahkerampia taiteilijoita löytyy pilvin pimein. Opin, että "esteetikko" on vähemmän kuin käsitetaiteilija, että kuvia pitää osata selittää, niillä pitää sanoa jotain. Opin pitkäksi aikaa olemaan maalaamatta ja piirtämättä.
Maalauspalettina taidekoulussa toimineen lasilevyni pohjapuoli on ollut
kehystettynä seinälläni vuodesta 1990.
Opettajana ollessani opin, että kuvalliseen ilmaisuun pitää rohkaista. Lapset herkästi vertaavat itseään toisiinsa. Jokaista pitää rohkaista ja kannustaa löytämään oma ilmaisunsa, kuvallisessa ilmaisussa ei voi olla hyviä ja huonoja. Opin myös, että kaikki lapset rakastavat maalaamista ja piirtämistä, kuten minäkin olin tehnyt. Alemmilla luokilla kuvataide liittyy luonnollisena moniin oppiaineisiin, lapset puuhaavat innostuneina omilla käsillään. Jotain tapahtuu myöhemmin, joidenkin innostus tuottaa ajatuksiaan kuvataiteen keinoin lopahtaa. Miksi?
Myöhemmin tavatessani taideopiskelijaystäviäni opin, että piirtäminen ja maalaaminen on piina, josta ei koskaan pääse. Tekeminen tai tekemättä oleminen vaivaa mieltä alvariinsa. Ensimmäisten kysymysten joukossa kuulumisten vaihdossa puolin ja toisin oli aina: "Oletko viime aikoina maalannut mitään?" Opin, että se tekee, joka oikeasti tuntee siihen paloa.
Se joka ei tee, tuntee jatkuvaa huonoa omaatuntoa.
Nuorena äitinä opin, että piirtämisellä on mahdollista ansaita rahaa. Tein joitakuita muotokuvia hevosista ja koirista.
Hieman vanhempana äitinä opin, että kansalaisopistojen maalauksen kesäkurssit eivät ole minua varten. Yksi kerta kuuntelin itseäni ties monennettako kertaa alkavan kurssin esittelyvaiheessa selittämässä, miksi olenkaan taas jättänyt maalaamisen pitkäksi aikaa. Silloin päätin että se oli viimeinen kerta sitä kitinää.
- Vanhempana opin, että piirrän ja maalaan sitten, kun siihen on tilaisuus. Vaikka epäsäännöllisyydessä kehittymistä ei juuri pääse tapahtumaan ja käden ja silmän yhteispelin löytyminen taukojen jälkeen ottaa oman aikansa, innostus tekemiseen on tärkeintä. Taiteen tehtävä lisätä ihmisenä olemisen laatua toteutuu, kun haltioituu kuvan tekemisestä ja saa mahdollisuuden ilmaista itseään muulla tavalla kuin sanoilla. Piirrän itselleni, en muille.
Tätä tehtävää tehdessäni opin, että kannattaa säästää joitain vanhoja tekeleitään, koska milloinkaan ei voi tietää, mihin niitä tarvitaan. Nytkin oli kiva, että oli jotain vanhoja muistoja kuvattavaksi. Tällä opintojemme kuvataiteen kurssilla olen myös oppinut, että piirustukset ja maalaukset näyttävät paremmilta valokuvattuna. Niihin tulee jollain lailla etäisyyttä. Olen oppinut, että omaa käden jälkeä ei pidä väheksyä. En voi opettaa oman työn arvostusta muille, jos en itse ole sisäistänyt sitä.
Olen oppinut käyttämään opetussuunnitelmaa ohjaajana ja tutorina kuvataiteenkin opetuksessa. Opetussuunitelman ajatukset ja arvot tulevassa opettamisessa oli helppo sisäistää omien oppimiskokemusten kautta. Minulle opetussuunnitelman merkittävimmät opettajuuttani ohjaavat asiat ovat oppilaan identiteetin ja osallisuuden rakentuminen, pitkäjänteisyys työskentelyssä, turvallisen ja itseilmaisuun rohkaisevan ilmapiirin luominen, mielikuvituksen käyttöön ja rohkeaan kokeiluun kannustaminen sekä siltojen rakentaminen yhä uusiin kuvakulttuureihin. (OPS 2014.)
Pemmihaakat = bändiharjoitukset
Lähteet:
Opetussuunnitelman perusteet, 2014. Opetushallitus.
