Yhdellä tunnilla aiheena oli maalauksen tekeminen vuoropuheluna jonkin teoksen kanssa. Teos piti olla pohdittuna ja valittuna etukäteen, niin että vuoropuheluun on mahdollista paneutua syvemmin. Omaksi lähtökohdakseni valitsin Marc Chagallin maalauksen Sirkushevonen vuodelta 1964.
Venäläis- ranskalainen Chagall (1887-1985) on aina ollut yksi suosikkitaiteilijoistani. Pidän hänen runsaista väreistään ja runollisesta monitasoisuudestaan. Marc Chagallin maalaukset inspiroivat minua aina suuresti. Ne antavat puhdasta energiaa ja saavat aikaan oman innon alkaa maalata. Maalauksellista vuoropuhelua halusin siis käydä luotettavan tukihenkilöni kanssa. Koskaan aiemmin en ole kokeillut maalata Chagallin teos lähtökohtana, vaikka hänen mielikuvitukselliset teoksensa ovatkin läheisiä. Sirkushevonen teoksen valitsin, koska siinä yhdistyy kaksi kaunista aihetta, hevonen ja sirkus.
Vaikka sirkus herättääkin minussa aina suuren vapaudenkaipuun, halusin kuvata sirkuksen hevosen metsälaitumella. Vapaana. Toiselle vapaus voi olla vankila, kuten minun vapaudensymbolini sirkus on sirkushevoselle. Hevosen vapaus ei toteudu kiertelemällä maailmaa sirkuksen mukana. Se on vapaana ja lähimpänä omaa syvintä olemustaan laitumella, arolla ja metsässä.
Tunnilla oli puhetta hermeneuttisesta kehästä. Siitä miten hermeneuttinen kehä voi totetua vuoropuheluna vaikkapa jonkin taideteoksen kanssa tuottaessaan alkuperäisen työn lähtökohdasta aina uuden tulkinnan. Hermeneuttinen kehä on mielestäni koko ajan läsnä kuvataiteen tekemisessä. Edellinen työ synnyttää uusia ajatuksia, johdattaa johonkin. Aihetta tekee mieli jatkaa tai se johtaa uuteen näkökulmaan. Ihmisen taiteellinen työskentely ja tehdyt teokset ovat jollain tavalla koko ajan hänen hermeneuttisen kehänsä ja sillä kulkunsa kuvausta.
Sabluunapainoon saimme käyttökelpoisen ja kätevän vinkin. Esimerkiksi omasta valokuvasta saa helposti tehtyä sabluunan, kun muokkaa sitä jollain kuvankäsittelyohjelmalla graafisemmaksi. Tämä tulostetaan ja paperinen sabluuna on valmiina. Töistä tuli tosi kivoja ja pienilläkin viivoilla on mahdollista saada ihmisestä täysin tunnistettava kuva. Oikeastaan juuri ne vedokset, joissa mustaa viivaa oli minimaalisesti, olivat mielestäni onnistuneimpia.
Keväällä teimme yhdistetyn kuvataiteen ja ympäristöopin retken Lohtajan Ohtakarille. Päivä oli aurinkoinen ja ilma lämmin. Sää siis suosi meitä ja kuvataiteen tehtäväämme. Tehtäväksi meille oli annettu maalata luonnossa autenttisessa ympäristössä jotain havaitsemaamme. Itseäni kiinnosti Ohtakarin valo. Aurinkoinen saari meren ympäröimänä tulvehti valoa. Valitsin kuvauskohteeksi vastapäisellä rannalla sijaitsevat kalastajamökit, koska valo ilmeni hauskasti värikkäissä mökeissä meren, metsän ja taivaan välissä. Ulkona maalatessa valo on aivan toisella tavalla läsnä kuin sisällä tai valokuvassa. Tulkinta valosta ja tunnelman ero onkin havaittavissa samasta kohdasta otetuissa valokuvassa ja maalauksessa.
Ulkona maalaaminen yhdessä muiden kanssa oli mukava ja voimaannuttava hetki. Kaiken kaikkiaan reissusta muodostui kiva päivä raskaan opintokevään päätteeksi. Oli hauska nähdä miten hienoja maalauksia ulkona työskentely tuotti. Kuviin oli vangittu paitsi samat näyt, jotka olivat omalla verkkokalvolla, niihin oli saatu vangittua myös samat tunnelmat. Kokemus muodostui kollektiiviseksi tekemiemme kuvien kautta.
