17.5.2017
Tauon jälkeen kuvataiteen kurssi jatkui. Pidettyjen tuntien väliin mahtuu kuukauden mittainen opetusharjoittelujakso. Emme päässeet harjoittelussa juurikaan näkemään kurssitehtävänä ollutta kuvaamataidon työn aloitusta, koska työ jota he tekivät oli juuri valmistumassa ja muita kuvataiteen tunteja harjoittelujaksoon ei sisältynyt. Arki näyttäytyi karuudessaan: jos koulussa on vain yksi tila, jossa on mahdollista tehdä kuvataiteen töitä ja tämä tila jaetaan koko koulun kesken, ei kuvataiteen tunteja ole kuin silloin tällöin. Tulin melkein vihaiseksi opettajien sanoessa, että muissa opiskelutiloissa on kielletty muiden kuin puuvärien käyttö, koska sotkua ei saa tulla. Tässä nähdään hyvin, miten asioita arvotetaan. Jos rakennettaessa uutta koulua valitaan sellaiset materiaalit, joita ei voi puhdistaa vaikkapa vesiväreistä, ollaan aika kaukana kuvataidetta oppimisen välineenä käyttävästä kulttuurista. Taiteen, värien käytön ja luomisen pitäisi olla luonnollisena osana mukana kaikkea tekemistä ja oppimista. Oppiaineet kuten historia, uskonto, ympäristöoppi ja äidinkieli elävöityvät kuvataiteen keinoin. Väreihin pitäisi olla mahdollista tarttua milloin siltä tuntuu, eikä milloin kalenterin mukaan oikea tila siihen on käytettävissä.
Aiheena omalla tunnillamme harjoittelutauon jälkeen oli pikapiirroksen eli croquisin tekeminen. Aluksi verryttelimme kokeilemalla eri piirustustekniikoita eli yleisimmin piirustuksessa käytettäviä kyniä ja liituja. Perinteisen puuhiilen lisäksi esillä oli lyijykyniä, grafiittikyniä ja ruskohiilen liituja eri asteikolla. Tutut saviainepohjaisten ruskohiilten värit kulkevat punatiilin värisestä tummaan umbraan, uudempi täsmennystieto minulle oli se, että liidut valkoisesta mustaan luetaan myös ruskohiileksi tai ruskoliiduksi. Kuivapastelliliiduista, joissa sideainetta on hieman vähemmän, opettaja käytti hauskaa nimitystä pölyliidut.
Aiheena omalla tunnillamme harjoittelutauon jälkeen oli pikapiirroksen eli croquisin tekeminen. Aluksi verryttelimme kokeilemalla eri piirustustekniikoita eli yleisimmin piirustuksessa käytettäviä kyniä ja liituja. Perinteisen puuhiilen lisäksi esillä oli lyijykyniä, grafiittikyniä ja ruskohiilen liituja eri asteikolla. Tutut saviainepohjaisten ruskohiilten värit kulkevat punatiilin värisestä tummaan umbraan, uudempi täsmennystieto minulle oli se, että liidut valkoisesta mustaan luetaan myös ruskohiileksi tai ruskoliiduksi. Kuivapastelliliiduista, joissa sideainetta on hieman vähemmän, opettaja käytti hauskaa nimitystä pölyliidut.
Kokeilussa ruskoliituja ja hiilikynä uutuus!
Hiilikynä on puuhiili lyijykynän kuoressa. Kiinnostava uutuus minulle, sopii varmasti piirtämiseen ja hahmotteluun kivasti, mutta jotenkin jälki ei kuitenkaan vastannut kunnon hiilellä piirtämistä. Oli hankala päättää, millaisen otteen siitä ottaisi, jotta hallinnan tunne viivassa säilyy.
Verryttelyn jälkeen aloimme piirtää kahdeksan minuutin croquis-piirroksia. Paperi oli tehtävään melko pieni eikä ensimmäisten piirrosten pöytätasolla tekeminen ainakaan parantanut tulosta. Päädyinkin hakemaan itselleni piirustustelineen ja piirsin loput pystyasennossa.
Onni Oja (1957) ohjaa kirjassaan Piirtämisen taito aloittamaan elävän mallin piirtämisen varsin nopeilla 3-5 minuuttia kestävillä asennoilla. Alussa piirros kannattaa tehdä pelkästään ääiriviivoilla. Valöörit tulevat myöhemmin.
Kasvohahmotelma. Kasvojen piirtämisessä on hyvä muistaa muutama knoppi. Silmien väliin tulee jättää tilaa noin silmän leveyden verran, otsa ottaa kallosta noin puolet ja korvat alkavat suunnilleen silmän tasolta. Suun piirtämisessä tärkeämpää on huulien välinen rako eivätkä huulten ulkoreunat.
Nopeat croquis-piirrokset rentouttavat piirtäjää ja pakottavat poimimaan olennaisen. Pikapiirtäminen mallista kehittää myös silmän ja käden yhteistoimintaa. Lapset voisivat piirtää croquita toisistaan, erilaisia asentoja voisi harjoitella myös piirustusnuken avulla. Se ainakin pysyy paikallaan. Liikuntatunnilla olimme harjoitelleet ihmispatsaiden tekemistä. Niitä voisi olla myös hauska piirtää. Pikapiirustusta käden rentouttamiseksi ja liiallisen itsekritiikin poistamiseksi voi tehdä muullakin tavalla. Voi esimerkiksi keksiä erilaisia aiheita, joita nostetaan purkista ja piirtämiseen annetaan tietty aika, vaikkapa kolme minuuttia. Lapsista on hauska vertailla, miten muut ovat saman aiheen pikapiirtäneet ja samalla havaitaan, että samaa aihetta voi kuvata monella tavalla.
Pastellimaalauksen tekeminen on lähellä piirustusta ja mahdollistaa jäsennellyn työtavan. Se sopii hyvin sellaisille oppilaille jotka haluavat kontrolloida tekemistään ja kokevat värien yllättävän käyttäytymisen epäonnistumisena. Piirtäminen on nousussa myös nuorten taiteilijoiden keskuudessa. Mediassa on ollut esillä useita nuoria taiteijoita, jotka käyttävät tekniikkanaan nimenomaan piirtämistä. Kaivan nimiä esiin heti kun muistan....On hienoa, että piirtämistä arvostetaan edelleen. Kuten Onni Ojakin (1957) sanoo, on luotettava piirustustaito kaiken kuvataiteellisen työskentelyn varma perusta. Toisaalta Oja on myös varsin rajaava, hänen mielestään piirtäjän täytyy olla lahjakas, jotta piirtämisestä olisi mitään iloa itselle tai toisille. Tässä olen hänen kanssaan täysin eri mieltä. Lähes jokainen on rakastanut piirtämistä lapsena. Se ilo tulisi säilyttää koko eliniän, jokaisella on oikeus ilmaista itseään myös kuvin ja saada näin syvyyttä omana itsenä olemiseen.
Lähteet:
Oja, O. 1957. Piirtämisen taito. WSOY. Porvoo.
