Kuvaamataidon kurssi alkoi. Jotkut kanssakurssilaiset kyselivät saisinko ahotoitua kurssin. En ajatellut sitä edes yrittää. Vaikka olenkin aikoinani käynyt taidekoulun, olen silti luokassa kuvaamataidon opettajana kaivanut kaiken tekemisen, opettamisen ja arvioinnin periaatteet oman sieluni syövereistä, yrittänyt keksiä kuviksen opettamisen pyörää itse. Nyt aineen opettamiseen on mahdollisuus saada didaktista ja pedagogista näkemystä yliopistotasolla, mikä on itse asiassa melko inspiroivaa. Tavoitteenani on kehittyä kuvamataidon opettajana ja syventää näkemystä kuvataiteen opettamiseen. Ehkä jopa löytää uusi innostus oppiaineen opettamiseen.
Ensimmäisellä luentotunnilla tuli esiin jo muutama ajattelemisen arvoinen asia.
Kuvataiteen pedagogiikka; mihin kasvatuksellisiin päämääriin kuvaamataidon opetuksella pyritään? Miten ne päämäärät saavutetaan? Näihin kysymyksiin ei tullut heti suoraa vastausta, mutta ne ovat kysymyksiä joihin voi vastata myös itse pohtimalla omia arvojaan. Vastaus löytynee itselle kurssin kuluessa. Nämä ovat kysymyksiä, jotka opettajan tulee asettaa itselleen omaa opetustaan suunniteltaessa. Myös jokaisen tehtävän työn kohdalla on syytä kysyä, mihin tällä pyritään. Selkeän tavoitteen asettaminen ja sen avaaminen myös oppilaille on lisäksi osa hyvää arviointia.
Taidekasvatuksen viisi periaatetta Lokan (2017) mukaan ovat: aina löytyy useampi ratkaisu, miten on yhtä tärkeää kuin mitä, sisäinen tyytyväisyys, ei-kirjallisen maailman olemassaolo, esteettinen kokemus ja yleinen laatu.
Itseäni puhutteli erityisesti idea siitä, miten tehdään. Toisin sanoen se, mikä meininki tekemisessä on, on vähintään yhtä tärkeää kuin se, mitä tehdään. Tämä on erityisen tärkeä näkökulma koulun kuvataiteen opetuksessa. Kuvataiteella, niinkuin taiteella yleensä, on merkitystä myös ihmisenä olemisen syvyydelle; taide, sen tekeminen ja kokeminen tuo lisää laatua ihmisenä olemiseen! Ja se on ja on oltava kaikkien ulottuvilla.
Kuvataiteen opetuksella on tarkoitus kehittää oppilaassa seuraavia alueita : visuaalinen havaitseminen ja ajattelu, kuvallinen tuottaminen, visuaalisen kulttuurin tulkinta esimerkiksi näyttelykäyntien ja elokuvien välityksellä, sekä esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen. Kysymys ei olekaan ihan pienistä asioista.
Ikuisuuskysymys on miten saa puskettua oppilasta eteenpäin työnsä kanssa, kun kuuluu huuto "tää on valmis ope". Ja aikaa on kulunut hädin tuskin viisi minuuttia....Oppilasta voi vaatia prosessoimaan työtään pidemmälle esimerkiksi jaksottamisen avulla. Ihailemani vanhan kyläkoulun opettaja toimi juuri näin, kuvaamataidon työt otettiin esiin aina uudestaan ja niihin lisättiin joka kerta jotain. Ne olivatkin aivan upeita ja hänen oppilaansa voittivat useita piirustuskilpailuja. Kun edellä lueteltuja kuvataiteen tehtäviä tarkastelee, on kuvataiteen tunteihin sisällytettävä muutakin kuin häthätäinen piirustuksen tekeminen. Havaitseminen, ajattelu, tulkinta ja eettisyys kehittyvät vuorovaikutuksellisessa ilmapiirissä, niinpä tuntien painopiste on oppilaan kohtaamisessa kuvataiteen välityksellä.
Arviointi on aina ollut minulle kuvaamataidon opetuksen kurjin puoli. Luennolla tuli esiin lohdullinen ja kiinnostava näkökulma siihen. Tavoitteiden saavuttamisen arvioinnin lisäksi arvioinnilla on mahdollisuus nähdä oppilas, jakaa hänen maailmaansa ja ajatteluaan, kohdata. Arviointia voi siis lähestyä niinkin, että kyselee tekijän tuntoja, antaa oppilaalle puheenvuoron. Palautteen täydellisen puuttumisen Lokka (2017) nimesi hiljaiseksi väkivallaksi. Tulee mieleen näkymätön lapsi; jos ei saa mitään palautetta työstään, ei ole tullut nähdyksi.
Kun uuden opetussuunnitelman mukaan arvioinnin tulee olla jatkuvaa ja oppilasta ja prosessia ohjaavaa, antaa kuvataiteen tunnilla tekeminen ja oppilaan kanssa keskustelu siihen hyvän lähtökohdan. Arviointi on parhaimmillaan oppilaan kohtaamista ja molemmille antoisaa vuorovaikutusta.
Niin ja carborundum ja collagfaria. Kuvataiteen kurssin aloitus tuntui siltä, kuin olisin tavannut vanhoja tuttuja törmätessäni sanoihin kaukaa menneisyydestä.
Lähteet:
Lokka, A. 2017. Luennot. Yliopistokeskus Chydenius. Kokkola.
